Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tankoilua with a special someone

Paritankoilua!


Halusin tehdä tästä ihan oman postauksen. Nyt siitä on pari viikkoa, kun Jyväskylässä käytiin lapsuudenystävän kanssa paritankoilutunnilla. Ja olipa se hauskaa!


Hirveen rankkaa kyllä myös, kun tosi monesti piti kiivetä hirveän korkealle ja olla siellä verrattain pitkäänkin, jotta pari ehtii touhuta jotain siellä alapuolella.



Toisen painon kannattelu omalla kädellä oli myös yllättävän rankkaa. Kuvien perusteella olisin ajatellut, että esim tässä liikkeessä se haaste on tuolla roikkujalla, mutta itse asiassa meistä kummastakin tuntui, että tuolla tylsästi yläpuolella istuvalla on paljon rankempaa. Puristi ja kiskoi tosi kovasti tuosta yhdestä kädestä, jonka varassa kaveri roikkuu, ja se käsi joka jäi tangolle puri kyllä tosi kovaa siihen tankoon. Iho oli kyllä hellänä. Ja sisäreidet kans, kun niidenkin varassa on nyt kahden ihmisen paino.



Lievästi sanottuna kömpelöä menoahan tuo vielä oli, mutta ei se niinkään se pointti ollutkaan, että kaikki sujuisi täydellisesti. Vastahan tässä ensimmäistä kertaa kokeiltiin näitä juttuja :)

Tässä sitten videokooste, ja ihan tahallani valitsin just tuon musiikin! Kjeh! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti