Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Askeleita pyörivään maailmaan

Tankoharrastusta takana päälle parisen vuotta, oiskohan jo aika siirtyä treenailemaan sitä pyörivää tankoa? Vai oiskohan vielä liian aikasta, jos vetäis pari seuraavaaki vuotta vielä staattisella... :D

kuva


Joissain maissahan tuntuu olevan varsin tavanomaista, että treenaus tapahtuu pääasiallisesti pyörivällä tangolla. Näitä on varsinkin ne maat, joissa tykätään olla nätisti, usein niissä korkkareissa. Pyörivä tanko lisää näyttävyyttä, eikä tarvitse kärsiä siitä nihkeydestä, mikä tulee lentämättömien spinnien läsähtämisestä. Senkus pitää kiinni ja tanko hoitaa sen pyörimisen, asennoissa voi myös viipyä tai on suotavaakin viipyä paljon pidempään. Tai no, kyllä siinä pitää rehkiä sen vauhdin pysyvyyden eteen. Haittana tässä on se, että sitten kun liikaa rakastuu spinnitankoon jo harrastuksen alussa, staattisella tangolla ei saa oikein mitään aikaiseksi, kun taas oikeasti staattisella tekeminenkin näyttää varsin lennokkaalta ja liitävältä, kun sitä osaa käsitellä.

Rolling Stone :P

Turvallisuuden puolesta lienee yleisesti sanottuna parasta aloittaa harrastus staattisella. Turhaan sekoittaa päätä, siis kirjaimellisesti, alkaa pyörryttää. Spinnitanko vaatii myös enemmän voimaa siinä mielessä, että kiinni pitäminen on haastavampaa tangon pyörityksen vetäessä ihmistä irti tangosta. Kaikki on vaikeampaa ja raskaampaa. Pyörimisliike saa myös ikään kuin kadottamaan jälleen kerran näkemyksen siitä, missä on mikäkin raaja ja minne mitäkin pitäisi laittaa. Osalla ihmisistä sisäkorvan tasapainoelin on niin herkkä, että jo pienikin pyöriminen saa voimaan pahoin. Toiseen suuntaankin olen tavannut ihmisiä, joita saisi pyörittää koko päivän ja missään ei tunnu.
kuva

Jyväskylässä ei siellä treenatessani ollut mahdollisuutta saada spinnitanko-opetusta, joten periaatteessa jyppyläläisen treenaajan on mahdollista edetä vuosia joutumatta edes koskemaan spinnitankoon.
                                                   kuva
Oma kosketukseni pyörivään tankoon tapahtui ensimmäisen kerran New Yorkissa Body&Pole-studiolla PowerPole-tunnilla. Tehtiin pyörivää kynttilää, vai mikä tikku se onkaan ja jotain muitaki hullutuksia. En kehdannut sanoa, että joo, tota en oo ikinä pyörivään koskenutkaan. Mutta sinne se neitsyys jäi. Olin muutenkin aika kaukana omalta comfort zonelta noilla Nykin tunneilla, jaksoin hädin tuskin hyppyinvertoida (hyi,olin silloin vielä huonoilla teillä...) muutaman kerran, mutta onneksi rohkeus ja päättäväisyys ja tietynlainen tietämättömyys suojeli noloudelta, en tajunnut olevani aivan väärässä porukassa :D Fiilis oli silloin vielä niin vahvasti siinä oman navan ympärillä, kun osasin riemuita kaikesta pienestäkin vaikka olisi miten rumalta näyttänyt. Ei ollut tätä vuosien mukanaan tuomaa vertailun painetta, kun tieto on lisääntynyt ja maailman tuottama tankomateriaali on kasvanut. Siihen kun pääsisi takaisin, miltä se silloin tuntui...

kuva


Vaan eksyin aiheesta. Kotona kesällä 2012, kun ostin ensimmäisen kotitankoni, pyörin vähän harvakseltaan. Silloin osasin lähinnä pitää siitä kauhuissani kiinni ja häkeltyä vauhdeista. Pian sitä kyllä oppi jotain perusjuttuja hallitsemaan, että ihan pyörivänä skorpparin tai perhosen. Espanjasssa viime kesänä treenattiin pyörivällä jonkun verran. Syksyllä kun kävin jokusen kerran Vertical Clubilla, tuli taas ihan vähän treeniä, siellä kun se fiksusti kuuluu jokatunnin materiaaliin tehdä aina jotain myös spinnillä. Altistuu väkisinkin, mutta sen verta vähän, ettei mene pää sekaisin.

kuva


Kuopion RSP:llä on viisi spinniksi saatavaa tankoa, mutta säännöllisesti siellä ei ole opetusta niille. Osallistuin taannoin niiden ekaan ns koeajoon, joka oli 2h spinni-intensiivi. Mielissään siitä, että tuli uuttakin juttua kokeiltua, mutta toisaalta aivan karmea setti, kun 2h on ymmärrettävästi aivan jäätävän pitkä aika tehdä jotain karusellitreeniä. Tuli aika paha olo.

Tästä on kuitenkin video, joka sisältää myös ulkotankopörhellyksen.

Ja bonuksena, vihdoin ja viimein, PERHOSKÄSSÄRIKAATO! MRRAaauuhh!! En oo sitä vasta ku puoltoista vuotta treenaillu! :D Täytyy tehä joku kombinaatiovideo kaikista näistä tuskaisista yrityksistä kohti tätä hienoa hetkeä, kun vihdoin ja viimein jaksoin ja uskalsin tämän tehdä :D




Mennessäni tuonne spinnitunnille tympi aika pahasti. Paino oli justiinsa noussut, ja tuntui niin hirveän raskaalta. Sitten kun katsoin tuota videota tulin ihan hirveän onnelliseksi. En näyttänyt videolla yhtään siltä, miltä tuntui. Ei ollenkaan punkeroa tai raskasta tai pahanoloista kun mitä pelkäsin. Se antoi toivoa, että ehkä tässä vielä johonkin pystyy, vaikka onkin pistetty lisäpuntit vartaloon. Ehkä tää paino muuttuu hyvänä treenibulkkina lihakseksi, tai jotain. Tosin, siis tuosta hetkestä tää paino on edelleenkin vaan jatkanut nousuaan.

huhti-toukokuun fiilis, vähän laimee :)
Omalla kotitangolla tein tässä joku aika sitten elämäni ekan freestylen kokonaiseen biisiin spinnitangolla. Oli ihan kamalaa :D Pyörrytti aivan hirveesti, ja mun kotitanko on tosi sutjakka spinnaamaan, siis herranjestas ei takkuile yhtään mistään! Oon ihan innossani siitä, mutta eeeeeei hitto mikä yökötys! Varsinkin kun invertoi, pää meni siis aivan sekaisin... Sitä videota en ala julkaiseen :D


Mut sen sijaan tykästyin kyllä itse ajatukseen, ja aion jatkossa treenata enemmän spinniä :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Elämä on ohimenevää, mutta fläsä on ikuista

Hey guys! Mul ois niiiin paljon kerrottavaa! Tai siltä ainaki tuntuu! Mut eka mä jauhan vähän siitä, miks en oo kertonu viime aikoina mitään.



Katsos, semmonen vähän blokki ollu tässä päällä. Ku mun treenit on kokeneet pienoisen fyysisen ja henkisen notkahduksen, nimeltä Viisi Kiloa Fläsää.


Kyllä, näin on päässyt käymään. Oon joskus sanonut, että jos lihoo, niin siitä porsastelusta pitää edes nauttia. Enpä oo nauttinut. Nimittäin huolestuttavinta tässä on se, etten tiedä mistä tuo on tullut, enkä näytä pääsevän siitä eroon. Huhti-toukokuun vaihteessa kilot aika yllättäen ilmestyi, todella nopeasti, ja ei oo siitä terveellisistä elämäntavoista huolimatta poistunut. Oon tässä itseäni syyllistänyt ja itsesäälissä rypenyt, niin ei ole siltä kaikelta depikseltä sitten ehtinnä tänne blogiinkaan raapustelemaan. Unohtamatta tietysti sitä ihanan tervettä kadehdintaa, mitä voi harrastaa aina kun lähettyvillä tai videolla on joku pieni hoikka tyttö, joka suorastaan lentää ylös sitä tankoa, kun oma kehonpaino on niin pieni.


Lähdin epäilemään, että kilpirauhaseni on vihdoin ottanut ja seonnut, mutta eipä mitä. Se epäkiitollinen pieni p***a näytti sellaiset lukemat labroissa, että tiputtiin viiterajojen ylittävistä lukemista viiterajojen puoliväliin(ei silti vielä normaaliin...) ja lääkäri otti jo aiemmin pöydällä olleen lääke-ehdotuksen pois tarjonnasta. Harkinnassa on nyt yksityinen kattava lääkärikäynti, koska näissä asioissa nuo labra-arvot ei tosiaan ole autuaaksi tekeviä, ja pelkästään niiden tuijottelu jättää oireet kohtaamatta.


Oli varsin hämmentävää näin psykologisesti, että terveemmät labratulokset aiheutti pienen depiksen. Olin ihan valmis luovuttamaan, koska oireita löytyy muitakin kuin sinnikäs, selittämätön painonnousu. En olisi jaksanut enää yksin miettiä ja keksiä, että mikä hitto tässä mun kropassa oikein mättää. Miksei mikään toimi loogisesti? Teen kaikkeni, ja enemmänkin, ja silti ei vaan laihdu.  Hanskat tiskiin ja pillerit suuhun, minä en jaksa enää! Mutta sitten näin ei käynytkään, joten tämä ajoittain tuskainenkin yhden naisen terveysoperaatio jatkukoon. Back to the drawing board...


Jos ajatellaan positiivisesti, niin se "hyvä" arvo merkkaa sitä, että olen tehnyt jotain oikein. Gluteeniton ja ravitseva ruokavalio toimii. Se vaan, että vissiin jos vähänkin käy herkkupuolella, niin kuin tavallinen ihminen välillä käy, niin saan siitä ihan kohtuuttomat seuraukset. Ja näköjään vaikka en kävisikään.



Haluan huomauttaa, etten silti ole mielestäni lihava, vaikkei peilikuva tällä hetkellä miellytäkään. Paino on logistinen haitta, joka kirjaimellisesti vetää matalaksi. Ei vaan jaksa pieni ihminen isoa perunasäkkiä vetää lipputankoon. Eli suomeksi, nyt ei oikein nouse oma kehonpaino tankoon. Tai nousee hitaasti, ja tuskaisasti. Toisaalta eiköhän jokainen nainen ymmärrä, että tämmöinen kehon negatiivinen muutos vähän saattaa hatuttaa...


Kävin jossain ilmaisessa kehonkoostumusmittauksessa, ja fläsää tulisi tiputtaa 9 kiloa ollakseni optimissani. Silloinkin jäisi siis sitä terveellistä rasvaa vielä. 9 ylimääräistä kiloa ja pääosin alakropassa on varsinainen hidaste tässä tankoilubisneksessä. Olen 160-161cm pitkä, ja painan tällä hetkellä 66kiloa. Not too funny, man...



Eipä silti, paljon hyvääkin olen saanut aikaan tässä vuosien varrella. Lihasta on tullut ja sitä en ole menettänyt, ja vointi on parempi kuin vaikkapa vuosi sitten. Väsyttääkin vähemmän.
Vihersmoothie, väristään huolimatta varsin namia :P

Uusimpia päätöksiäni fiilata oloani eli kilppariani on mm. mennä oikeasti ajoissa nukkumaan ja nukkua se 7-8h, jodilisät Kelp-levän muodossa, spirulina, berberiini, seleeni parapähkinöistä, suolaa rkl päivässä.

Näihin kahteen kuvaan kiteytyy treenieni tehokkuustaso pahimman harmituksen ajoilta, kuta kuinkin :D


Sitten olen tässä tehnyt paluun punttitreeneihin aktiivisemmin, koska se on niitä ainoita asioita, joiden parissa koen oikeasti kehittyväni ja kykeneväni ja millä on mitään vaikutusta siihen rasvaankaan. Syketreenejä (lenkit ja jumppa) olen miettinyt, mutta ymmärtänyt, että kilpirauhanen stressaantuu siitä, joten rasva ei pala. Intervallitreenit kai ehkä toimis. Yks mun ongelmista on myös heikentynyt insuliiniherkkyys, jonka hoito vaatisi sokerittomuutta (pirun vaikeeta) ja matalaa hiilaria, mutta kilppari tarttee hiilaria pärjätäkseen. Kumarra-pyllistä-dilemma, indeed.

Nööön nöön nöööön!

Aikoinaan Teksasissa pärjäsin aivan parhaiten elämässäni. Nukuin tarpeeksi, treenasin melkein päivittäin, söin aamupuuron, viherjuoman, vitamiinit, joitain superfoodeja, proteiinilättyjä, salaatteja ja kanaa, enkä ikinä kieltäytynyt myöskään hamppareista saatikka jälkkäreistä jos niitä ehdoteltiin eli toisin sanoen cheat mealit oli kohdillaan. Arkihyötyliikuntaa ei ollut, paitsi satunnaisilla reissuilla. Elämä taisi vaan olla niin stressitöntä. Suomeen tultuani lihoin samantien 4 kiloa, ja senkin tiputtaminen oli ikuisuusprojekti. Silti, harva laihtuu vaihdossa, varsinkaan Jenkeissä.


Mut hei, elämää on kiloista huolimatta! Välillä treeni kulkee ja välillä ei, välillä se menee perille vaikka söisi saippuaa, ja välillä ei tapahdu mitään vaikka kaikkensa antaisi, sellaista se vaan välillä on. Seuraavaksi kirjottelenkin sitten niistä oikeasti kivoista jutuista, kun nyt sain tämän mieltäni synkentäneen asian sanotuksi :) Enemmän elämää ja vähemmän valitusta :)