Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Method Makia kokemuksia

Ihan alkuun sanon heti, että olen todella intopiukeena tästä treeniohjelmistosta!

Tarina alkaa kuitenkin mutkan kautta. Puoltoista vuotta sitten kuulin Gymnastic Bodiesista, joka on aikuisten telinevoimisteluvalmennusohjelma, jonka kyytiin pääsee täysin aloittelijakin. Sittemmin olen jäänyt vähän etsimään hyvää aikaa, milloin liittyä siihen, koska se on hintava. Häärättyäni siellä CrossFitissä päätin, että seuraavaksi jyrään harrastuskalenterini sen verran siliäksi, että voin tosissani keskittyä GB:hen. Mutta sitten kävi niin, että kaksi päivää ennen suunniteltua aloituskohtaani voitin 6kk treeniaikaa Method Makiaan. Se on käytännössä sama asia, mutta suomalainen ja suomalaisella tarkkuudella ja insinöörintyöllä toteutettu. No sitähän piti sitten lähteä ensin kokeilemaan, ja onneksi tein. Oon ihan innossani! Millon lie viimeksi ollut näin mielissäni jostain treeniohjelmasta? Tämä osoittautui olemaan juuri sitä, mitä kaipasin.

Alla enemmän tietoa, jos olet hopsupöksy, niin tässä jo linkki :D
Tutustu tästä (rekisteröityessä saa viikon ilmaista aikaa, tänään 31.5 koodilla Kesä 2015 saa 2 viikkoa. Aika alkaa kulkea ensimmäisestä harjoituksesta, joten rekisteröityä voit koska vain)

(ps. linkki on mun henk.koht. suosituslinkki, kiitos jos rekisteröidyt sen kautta, lopulta oikean jäsenyyden hommaavista saan pienen kiitosbonuksen omaan jäsenyyteeni)


Kyseessä on siis kehonpainotreeniä sekä HIIT-treenejä. Homma on heleppoa ku heinänteko. Ensimmäisenä ihastelinkin, miten taidokkaasti se ohjelmisto on rakennettu. Käytännössä menen salille tai treenaan kotona, otan sinne kännykän tai padin, avaan treenin, teen ehdotetut lämppäliikkeet ja sitten vaan tottelen käskyjä. Joka treenissä on yleensä 4-5 liikettä, joiden jokaisen parina on taukoaikana tehtäviä liikkuvuusharjotteita. Käytössä on helppo ajastin, joka mittaa sulle taukoajan, ja pysyy kärryillä kierroksista. Se on tosi kätevä varsinkin HIITeissä, kun se laskee milloin treenataan ja millon on lepoaika, ja kertoo vielä mikä liikekin menossa.


Omaa kehitystä voi helposti seurata, tässä alemmassa kuvassa näkyy mun tämän hetken Etunojavaa'an kehitys. Tavoiteliikkeet näkee siitä samasta kuvasta myös listattuna. Sininen viiva kertoo aina milloin on kehitytty kokonaan uuteen liikkeeseen.


Omasta puolestani voin sanoa, että haluan ehdottomasti oppia ihmislipun tai etunojavaa'an tai mannan, joskin aikamoisia tavoitteita ovat, joten hiljaa hyvä tulee. Mutta en tietäisi itsekseni, miten edetä niitä kohti. Nyt ei tartte tietääkään, kun Makia tietää mun puolesta. Ei myöskään tartte mennä treenaamaan ja yrittää keksiä mitä tekisi, tai pitää mielessä, että ai niin tuo ja tuoki asia kaipaisi treeniä. Kaiken tää ohjelma hoitaa mun puolesta, teen vaan perässä ja tiedän, että menen sillä koko ajan lähemmäs mun tavoitteitani.



Method Makian yksi motto luki jossain, että ensin täytyy oppia kävelemään ennen kuin voi oppia juoksemaan. Ja tämän periaatteen mukaan tykkään itsekin treenata. Tässä se meinaa sitä, että jos tavoitteena on vaikkapa ihmislippu, niin sen pohjatyön tekeminen alkaa ihan kiltisti siitä lattialta. Seuraavaksi edetään psykologia miellyttävällä tavalla välietappien kautta tavoitteeseen. Systemaattinen ja turvallinen eteneminen viehättää. Rehellisesti sanottuna, tämä on niin ajateltu ohjelma, että oikeasti voisin vaikka äitini antaa tätä tehdä, koska tässä ei hauraampikaan hajoa.


Mulle tämmösen askel kerrallaan-ajattelun perässä on ollut helppo edetä, sillä nyt mun ei tartte edes tietää, kaukanako se tavoite on, vaan kun kiltisti teen perässä, niin sinne päästään sitten askel kerrallaan. Jos taas lähtisin kokeilemaan ihmislippua omin päin, siitä ei tulisi mitään, ja turhautuisin. Sitten sitä kehittelisi jotain korvikeliikettä, jonka voisi kuvitella johtavan ihmislippuun, mutta matkan varrella jäisi todennäköisesti kaikenlaisia tärkeitä lihashallintoja oppimatta. Hyvä esimerkki on punnerrus. Moni punnertaa kyllä, mutta moniko tekee sen oikein, niin että lavat on koko ajan hallinnassa eikä törrötä selässä kuin siivet. Jos taas ei lapojansa hallitse punnerruksesta, ei niitä hallitse haastavammassakaan jutussa, jolloin se ei joko onnistu tai sitten loukkaat itsesi. Method Makiassa ei hypitä näitä tärkeitä kehityspisteitä. Sitten kun joku päivä jotain saavutan, tiedän, että se tuli siksi, koska nyt oli kroppani siihen valmis.


Method Makia on täysin yksilöllinen. Alkuun tehdään lähtötasotesti ja jokaisen treeniliikkeen päätteeksi ohjelmalle kerrotaan, miten rankkaa se oli, ja sen mukaan saat sitten haastetta tai helpotusta ensi kerraksi. Veikkaan esimerkiksi aloittaneeni täysin pohjalta kyykkyjen kanssa, mutta ohjelma ei sinänsä sitä kerro. Se on aika kiva, koska nyt olen vähän niin kuin lapsi eskarissa: kehitytään kyllä ja hyvässä ohjauksessa, mutta ei ole mitään tietoa siitä, menenkö hitaasti vai aivan totaalisen hitaasti :D Vapauttavaa!
Manna. Jokseenkin vaikea kuvitella, että itse tämän saisin ikinä tehtyä, mutta never say never :D

Crossfitin jälkeen kaipasin jotain, missä mentäisiin vähän suunnitellummin ja rauhallisemmin kohti niitä itseäni kiinnostavia tavoitteita ja taitoja. Punttisali on myös kiva paikka, mutta jotenkin se tatamilla tehtävä oman kehon treeni on nyt mulle tärkeämpää. Se, että osaan liikuttaa tätä omaa kehoani, en niinkään painoja. Mutta sitten kun niitä HIITtejäkin on, niin ei pääse sekään vauhdilla hien nostattaminen unohtumaan :)
lämppävalikko

Välineille minimitarve on leuanvetotanko ja renkaat, jotka voi laittaa vaikka siitä leuanvetotangosta roikkumaan. Kahdella leuanvetotangolla saa korvattua puolapuut. Sit jos innostuu, voi hommata mininojapuut, alkuun keittiöntuolitkin riittää, enkä itse ole tähän mennessä tarvinnut niitäkään. Treenata voi missä tahtoo, vaikka leikkikentällä tai kesämökillä.
Method Makian sivuilla myytävä välinepaketti

Oon nyt tehny tätä noin 2-4 kertaa viikossa riippuen muusta treenistä. Tällä viikolla loppui sirkus, joten jatkossa keskityn enemmän tähän Makiaan. Sirkuksella kehittyi toki niissä kässäreissä, mutta toisaalta yllättävän vähän, joten ihan mielelläni annan nyt tilaisuuden tälle systemaattiselle Makialle, ja katsotaan miten pitkälle sen avulla pääsee.

Mun tämän päivän treeni
Ja henk.koht. mites mulla on menny, niin aika perusjutuista lähetty liikkeelle. Punnerrukseen oon panostanu, aion saada ne lavat haltuun. Ojentajat tuntuu, että räjähtää, enkä ees tee ku jalat suorana laatikkoa vasten eli helpotetusti. Kyykkyä myös aika alkeista, koska siinä asennossa jo itsessään on mulla hiottavaa. Mutta sanoisin, että oon tässä kuukauden aikana kehittynyt niissäkin. Jalkoja hapottaa seuraavana päivänä, vaikka liikkeet on maltilliset ja painoa ei ole kuin tämä oma keho. Jännä juttu. Lapsethan osaa kyykätä oikein, me aikuiset menetetään se kun istutaan niin paljon. Eli kovasti tässä takaisin lapseksi pyrin :D Leuanveto on kanssa ihan hirveen rankkaa. Aikoinaan sain jo sen pari leukaa, mutta nyt on tosiaan elopainoa 75kg, että eipä se oo ihme, että ne on kadonneet.

Mutta ei se mitään, koska tätäkin kehoa tämmösenä kun se juuri nyt on, pitää oppia liikuttamaan.

Klikkaa siis tästä sisään, tee tunnukset ja ihastu :) Method Makia

(ps. linkki on mun henk.koht. suosituslinkki, kiitos jos rekisteröidyt sen kautta, lopulta jäsenyyden hommaavista saan pienen kiitosbonuksen omaan jäsenyyteeni)

Kaikki kuvat Method Makian sivuilta, paitsi Mannakuva.

1 kommentti:

  1. Minustakin on tähän mennessä vaikuttanut tosi kiinnostavalta. Tarpeeksi helpoista lähdetään liikkeelle, mikä on pelkkää plussaa. Ehkä sitä joku päivä itsekin ihmisliputtaa.

    VastaaPoista